9-11 Elokuuta.Travemunde-Lindlar-Frankfurt

Laivamatkasta nyt ei ole paljon kerrottavaa, kaksi kiloa lisää painoa, koska tuntui siltä, että aina oli jonkinlainen ruokailu menossa. Finnlinesin laivalippujen hintaan kuuluu todellakin täysi ylöspito.Merellä vallitsi kohtalaisen hyvä sää, eikä tarvinnut olla missään vaiheessa huolissaan pyörien paikallaan pysyvyydestä.

Sunnuntai-aamuna saavuimme Travemunden satamaan ja keli oli tietenkin harmaa ja sateinen. Se siitä pyörän puhtaana pysymisestä! Pyörät ulos lautasta ja navigaattoriin osoitetta... Mitä pirua! Zumo antoi kirjoittaa maan ja kaupungin ja kun valitsin luettelosta juuri sitä oikeata kaupunkia,tässä tapauksessa Lindlaria, Kölnin lähellä, zumo pimeni. Tämä vika oli ilmennyt aiemminkin ennen matkaa, ja olin käyttänyt laitetta huollossa Kuvalla viikkoa aiemmin. Ja nyt uudestaan sama vika. Lievien kirosanojen jälkeen laitoin viestiä Kuvan Timpalle ongelmasta. Vastaus tuli nopeasti:Laite kiinni läppäriin, antaa olla jonkin aikaa ja sitten uudestaan kokeilemaan. No, se kokeilu sai jäädä myöhäsempään aikaan.Kunkun zumo pelasi ja osoite siihen ja menoksi.

Ajoimme lievässä sateessa etelää kohti autobaanaa pitkin, ei nimittäin huvittanut lähteä sateessa pikkuteille kurvailemaan. Sade hellitti jossain Hampurin ja Hannoverin välillä.Lähestyessämme Lindlaria ajoimme pois motarilta ja loppumatkan n.100 kilometriä kurvailimmekin paremmassa säässä majapaikkaamme Landhotel Bleekeriin. Isäntä,Hartmut on itsekin mp-immeisiä, mutta saapuessamme paikalle vaimonsa Monika, viehättävä ranskatar, kertoi miehensä lähteneen aamupäivällä ajamaan kohti pohjoista, kaukaista Suomea ja Jämsää. Yllätys, yllätys hän osallistuu Jämsässä 15-17.8 järjestettävään toiseen BMWKLTIBMIJOF-tapahtumaan. Sanakummajaista ei kukaan ymmärrä, ellei ole bemarin omistaja eikä aina sittenkään. No, me olimme Kunkun kanssa menossa vastaavaan meetinkiin Utahiin ja ja Hartmut Suomeen. Olisi tietysti ollut mukava jutustella Hartmutin kanssa, sillä tiesin hänen osallistuneen CCR-meetinkiin 2006 Braseltonissa,Georgiassa( ei siellä Venäjän muokaroimassa ),jossa myös Ari ja Jouko olivat olleet.

Maanantai-aamuna kokeilin taas zumon toimivuutta, sama vaiva, virta pois paikkakuntaa valitessa. Hemmetti, tietenkin viat tulevat silloin kun niitä ei todellakaan kaipaa, varsinkin kun mennään toiselle puolelle maapalloa ja jossa laite on todella tärkeä, ei niinkään Suomessa ajettaessa, kotomaassa osaa kyllä suunnistaa ilman navia, mutta esim. jenkkilässä highwayltä poistuessa samaan suuntaan saatta lähteä kolme-neljä ramppia, valitse ilman navia sitten se juuri oikea, huh,huh.

Heitin sitten koemielessä naviin Utahin CCR-meetingin osoitteen ja yllätyksekseni laite alkoi laskea reittiä. Kohta se ilmoitti, että muistikapasiteetti ei riitä. Heureka! Oliko vika juuri tässä, minulla on ostettuna Pohjois-Amerikan kartta sd-kortilla, joka on zumossa kiinni. Molemmat kartat,eurooppa ja pohjois-amerikka olivat aktiivisena. Otin ruksin pois amerikan karttaohjelmasta, ja kokeilin osoitteeksi Frankfurtin lentoasemaa... Voíla, zumo toimi taas kuten ennenkin. Hienoa...

Sitten vaan mukavasta Bleekerien hotellista aamupalan jälkeen kohti Frankfurtia ja rahtiterminalia. Pysähdyimme tankkaamaan eräällä baanan huoltoasemista, ja kun lähdimme jatkamaan ajoa, huomasin pian jotain olevan pielessä! Muutaman sadan metrin ajon jälkeen totesin silmistäni kadonneen terävän näön eteeni. Hitto, missä olivat aurinkolasini, kaksi viikkoa sitten ostetut uudet lasit, vahvuuksilla lähelle ja kauas?? Eivät olleet ainakaan päässäni. Karmeaa kiroilua ja ulos seuraavasta rampista ja takaisin huoltsikalle.Kävin kysymässä aseman henkilökunnalta, josko joku oli löytänyt lasini. Eipä oltu tuotu heille, eikä löytynyt pihalta eikä rampin ja aseman väliltä. Ajoimme hiljalleen saman matkan uudestaan motarin pientareella,toivoen lasien pilkottavan jossain pientareella. Turha toivo, mennyttä mikä mennyttä. Olin tankatessa ottanut kypärän pois päästäni ja laittaessani sitä takaisin,lasit on otettava pois ensin ja sitten takaisin päähän. Näin olen tehnyt satoja kertoja ja laittanut lasit milloin satulalle, milloin kojetaululle, tankin päälle ja tässä tapauksessa takasatulaan kiiinnitetyn selkärepun päälle. Siihenpähän unohtuivat. Kallis unohdus! Mitähän seuraavaksi unohtaisin, kypärän vaiko koko pyörän...

Kaivelin tavan lasit kotelosta ja matka jatkui lentokenttää kohti. Pyörät pesimme vähän ennen lentoasemaa, koska rahtisääntöjen mukaan niiden on oltava puhtaita kaiken maailman ötököistä.

Kirjoittauduimme Intercity-hotelliin kentän läheisyydessä, pakkasimme pyörän mukana menevät tavarat, ajovarusteet, pöyrän laukkuihin ja ajoimme Aviapartnersien rahtitoimistoon pyörien luovutusta tekemään.

Tämä vaihe olikin aika helppo osuus kaikkinensa, rahtipaperinivaska kädessä toimistoon, jossa saimme virkailijan mukaamme tarkastamaan pyöriämme. Kaveri kyseli kaavake kädessä polttoainemäärät, oliko mitään muita nesteitä, painepulloja etc. mukana. Sitten katsottiin tarkkaan pyörässä jo olevat mahdolliset naarmut ja lommot, merkittiin muistiin ja sen jälkeen ajo odotushalliin ja akusta plusnapa irti, teippaus ja avaimet hepulle. Nimi paperiin ja sinne jäivät, toivottavasti sitten sunnuntai-iltana saapuvat perästämme.

Takaisin hotellille, iltapalaa ja nukkumaan.