7-11.Syyskuuta Frankfurt-Konnevesi

Sunnuntaina 7.Syyskuuta
Lentomatka meni mukavasti ja nopeasti, vain 6,5tunnin lento Torontosta. Vieressäni istui torontolainen liikemies, matkalla Muncheniin kokoukseen. Hän olikin oikein puhelias ja kiinnostunut kovasti Suomesta ja suomalaisuudesta. Harvoin olen tavannut yhtä uteliasta ulkomaanelävää.Mutta matka joutuikin nopsasti keskustellessamme.
Koneen saavuttua Frankfurtin kentälle oli kello 7 aamulla ja painelin samantien autovuokraamoon noutamaan edellisenä päivänä varaamaani autoa.Siitäpä sitten suoraan baanalle ja kohti Heidelbergia noin sadan kilometrin päähän.
Heidelbergin vanhassa kaupungissa istahdin torin laidalle kuppilaan ja ihastelin vanhan, keskiaikaisen kaupungin arkkitehtuuria. Olen aina nauttinut suuresti keskieuroopan vanhojen kaupunkien tunnelmasta ja eritoten arkkitehtuurista. Sellaista ei valitettavasti näe kotomaassa.
Kahvituokion jälkeen hyppäsin junaan, joka kiipesi ylös kukkulalle, jossa oli keskiaikainen linna. Sieltä oli upeat näkymät alas laaksoon ja joen varteen.
Heidelbergistä ajelin pikkuteitä pitkin Wurzburgiin, jossa taas ihastelin suurenmoista vanhaa linnoitusta.Yövyin myös kaupungissa. Illalla kävin vanhassa kaupungissa, jossa vietettiin viinijuhlia. Tori oli täynnään viinitelttoja ja pelkästään maistiaisia kiertämällä, olisi saanut kunnon kännit ilmaiseksi.
No, tyydyin vain muutamaan maistiaiseen, seuraavana aamuna oli oltava ajokunnossa.


Maanantaina ja Tiistaina 8-9.Syyskuuta
Wurzburgista matka jatkui takaisin Frankfurttiin. Halusin katsastella kaupunkia tarkemmin, kun nyt oli aikaa runsaasti. Pyörä tulisi vasta seuraavana päivänä.
Frankfurtissa kiertelin kaupunkia, joka oli taasen normaali moderni kaupunki. Mitään vanhaa kaupunkia ei sattunut silmiini, liekö pommitettu maan tasalle maailman sodan aikana.
En kuitenkaan jäänyt kaupunkiin yöksi, vaan ajoin kaupungista länteen pikkukaupunkiin Bad Homburgiin.Sieltä löysin pienen gasthausin, johon majoittauduin.
Iso ero jenkkimotellien ja eurohotellien välillä nykyään on langattoman verkkoyhteyden välillä. Kun rapakon toisella puolella yhteys on yksi kilpailukeino, niin euroopassa moinen ei näytä vielä tulleen sellaiseksi. Kun kysyin langatonta yhteyttä, minulle lykättiin T-Mobilen esite, josta olisin saanut tunnukset maksulliseen verkkoyhteyteen.8 euroa tunti! Järjetön hinta.Jenkkilässä kaikkien hotellien ja motellien huonehintaan kuului ilmainen langaton yhteys.

5-6.Syyskuuta Flint,MI-Toronto,ON 402km

Perjantaina 5.Syyskuuta
Perjantaipäivä valkeni harmaana edellisen päivän tapaan, mutta sade antoi odottaa itseään. Lähdin kohti rajaa Port Huronin kaupunkia kohti. Vajaan sadan kilometrin ajon jälkeen alkoikin taas pisaroida. Pysäytin tien varteen ja laitoin sadevaatteet ylleni. Kuitenkin ajettuani kymmenkunta minuuttia, sade, joka ei kuitenkaan koskaan oikeaksi sateeksi yltänyt,hiipui kokonaan. Katselin taivasta ja raskaita pilviä ja pohdin ottaisinko sadevaatteet pois vai tarvitsisinko niitä tänään. Tulin Port Huroniin ja totesin pyörän kaipaavan lisää menovettä. Nyt en aikonut enää harrastaa" pääsisinkö seuraavalle huoltsikalle leikkiä". Tankkasin ja samalla laskelmoin loppumatkan pituutta ja paljonko tankissa saisi olla menovettä kentälle tultaessa.Päätin heittää myös sadeasun laukkuun, mukavampi ajaa ilman niitä.
Saavuin hetimiten rajalle, Usan tullissa vain vilkaistiin passia ja Kanadan puolella kysyttiin pyörän omistajan kotipaikkaa. Sanoin sen olevan rekisteröity Suomeen ja vieväni sen seuraavana päivänä lentokentälle odottamaan lentoa Eurooppaan.Homma oli sillä selvä. Koko matkan aikana kukaan ei tarkistanut esimerkiksi rekisteriotetta. Olisin voinut ajella kenen tahansa pyörällä. Yhtiö, joka rahtasi pyörämme, oikein painotti rekisteriotteen tärkeyttä matkan aikana.

"Kanadaan takaisin..."












Kanadan puolella mitat ja välimatkat olivat taas kotoisen tuttuja. Torontoon matkaa 299km, voiko sen selvemmin ilmaista.Matkalla ei juuri tapahtunut mitään kummoisempaa. Lähestyessäni Torontoa liikenne alkoi ruuhkautua, osaksi perjantain takia ja suuremmaksi osaksi siksi kun Toronto on miljoonakaupunki. 2,5 miljoonaa asukasta, joten ruuhkia oli odotettavissa. En ajanut keskustaan asti, vaan etsiskelin yöpaikkaa lähempää kenttää.
Motelli nimeltään White Knight (valkea ritari) olikin parin kilometrin päässä rahtiterminaalista, jonne pyörä oli seuraavana päivänä jätettävä.Yöpaikka oli aivan siisti ja varsin edullinen 55Cad, kun ottaa huomioon suurkaupungin läheisyyden.
Kävin pesemässä pyörän valmiiksi ja sitten hyppäsin taksiin ja pyysin viemään johonkin hyvään pihvipaikkaan. Montana Saloon oli paikka 10km päässä, jonne taksi kurvasi, ja hyvä ja iso pihvi olikin.
Lauantaina 6.Syyskuuta
Viimeisen päivän aamu Pohjois-Amerikassa, tällä kertaa,pakkasin pyörään jäävät tavarat ja mukaani Saksaan lähtevät tavarat erikseen. Sitten pyysin respasta pari tuntia lisää aikaa huoneen luovutukseen, joka olisi ollut klo 11. Sovimme puolentoista tunnin lisäajasta ilman veloitusta. Tarvitsin lisäaikaa, koska minun piti käydä Toronton keskustassa ostamassa pojalleni Markukselle kannettava tietokone, jotka täällä ovat selvästi halvempia kuin kotomaassa.
Löin kahden tietokoneliikkeen osoitteet navigaattoriin ja ajoin kaupunkiin.Ensimmäisestä liikkeestä löysinkin ko. koneen. Alue oli Toronton Chinatown, pikkuputiikkeja ja turisteja täynnä.
Myyjä sanoikin heti, että täällä käy paljon eurooppalaisia turisteja ostamassa elektroniikkaa, on kuulemma paljon halvempaa heillä kuin Euroopassa.
Sitten pikainen kierros kaupungilla ja takaisin motellille. Kun tulin takaisin , vastaanotossa kysyttiin ettenkö aikoisi jo lähteä, johon minä että onhan tässä vielä reilut puolituntia aikaa. He sanoivat kellon olevan jo yhden. Täh! En ollut huomannut Kanadaan tullessani aikavyöhykkeen jälleen muuttuneen.Siis kelloa tunnilla eteenpäin. Hyvä kun tuli puheeksi, olisin nimittäin mennyt kentälle tyyliin Kunkku ja sitten oltaisiin oltu taas minuuttipelissä.
Kamat äkkiä pyörään ja rahtiterminaalille pyörää luovuttamaan.
Ajoin GTAA:n terminaaliin ja papereiden kanssa konttoria etsimään. Porukka oli mitä lie intialaisia kaikki, konttoristit ja rahtarit terminaalissa.
Konttorinhoitaja käski ihan ensimmäiseksi ajaa ramppia pitkin terminaaliin sisään pyörän punnitukseen.Olin pelännyt koko matkan sitä"ramppia", sillä Ari ja Jokke kaksi vuotta aiemmin olivat joutuneet ajamaan n.metrin korkeudella olevaan siltaan "hailankkua"pitkin ja pelkäsin nimenomaan sitä kapeahkoa lankkua. Pyörähän voisi pahimmassa tapauksessa jäädä "mahastaan" kiinni ja pudota alas sillasta. Mutta huoleni olikin aivan turha, sillä parin vuoden aikana oli tapahtunut edistystä tälläkin saralla. Sillalle johti suoranainen "valtatie".Hurautin pyörän vaa'alle, 396kg, näytti kapine.
Sitten avuliaat aasialaiset toivat konttialustan, jonka päälle piti pyörä ajaa. Siihen jäivät liinojaan kiristelemään, kun otin viimeisen kuvan LT:sta amerikan mantereella ja painuin konttoriin täyttämään papereita.Parinkymmenen minuutin päästä paperit oli täytetty, outoa oli kuitenkin se,poiketen selvästi saksalaisesta järkähtämättömästä perusteellisuudesta, että kukaan ei kysynyt mitään pyörän sisällöstä, polttoaine määristä eikä muistakaan nesteistä. Siis LoTjassa olisi voinut olla vaikka minkälainen helvetinkone, eikä näitä deen päälle puhujia kiinnostanut yhtään.Ja heidän kauttaan menee pyöriä ihan viikottain, pääasiassa Eurooppaan. Huh,huh!
En katsonut olevani velvollinen opastamaan heitä työssään, joten pidin mölyt mahassani.Tilasin taksin, ja sitten vaan kentälle. Lauantai-iltapäivällä ei ole yleensä kentillä hirveitä ruuhkia, eikä Toronton kenttä tehnyt poikkeusta tässä asiassa.


"GTAA:n terminaalin ovet oikella puolella, jonka siltaan oli tehty kunnon ajoramppi."












"Herra Deetä kiinosti enemmän pyörän paino kuin nesteet ja polttoaineet...!"

4.Syyskuuta Grinnell,IA-Flint,MI 876km

Torstaina 4.Syyskuuta
Kuten eilen arvelinkin, tästä päivästä tulikin tosi vetinen. Satoi jo aamulla, kun pakkasin pyörääni, ja satoi sitten koko matkan, kaikki ne 876 kilometriä. Ainoastaan siltojen alta kun ajoin, niin sateessa oli mikrosekunnin tauko.
Tosi kurjaa jo kun sataa, mutta kun täällä on noilla interstatetilla myös muita kulkijoita, jotka sitten kastelevat motoristit toiseen kertaan.
Iowa, Illinois, Idaho ja sitten Michigan. Eipä jäänyt sateen sumusta mitään mieleen noista alueista, Chicagokin meni aivan huomaamatta. Tänne täytyy tulla joskus paremmilla keleillä.
Kuviakaan ei voinut ottaa, piti pakata kaikki elektroniikka hyvin suojaan kosteudelta.
Joten tässä päivässä ei sitten ollut paljon kertomista. Ainoa mikä hirvitti pikatiellä ajaessa, oli noitten rekkojen älytön vauhti. 120km/h keposesti, kelissä kuin kelissä.Järkyttävää, mitäpä sitten kun pitäisi ruveta jarruttamaan pikaisesti??
Ai niin, kun olin tullut motellille, ottanut lämpöisen kylvyn ja senjälkeen lähdin sitten syömään motellin viereiseen ravintolaan. Tapasin parkkialueella kaksi Wingi miestä, jotka peittelivät pyöriänsä.Kävin moikkaamassa heitä, ja kysyin mistä tulivat ja minne menivät. Toinen kysyi olinko menossa syömään, johon myöntävästi vastasin. Hän sanoi heidänkin tulevan pian perästä. Otin yhden oluen baaritiskillä, ja molemmat miehet vaimoineen tulivatkin pikapuolin.
Söimme yhdessä jutustellen kuulumiset, selitin matkani tarkoitusta, kerroin perheestäni ja mitä teen Suomessa. Toinen miehistä on ollut liikennelentäjä ennnen eläköitymistään.Hän tunsikin Suomea jonkin verran.
Pari tuntia vierähti mukavasti ja toisen kerran kävi niin, että ventovieraat amerikkalaiset maksoivat myös minun ateriani.
Oikein mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Kertakaikkiaan!
Kuvia ei ollutkaan tällä kertaa, vain karttalinkki:http://maps.ask.com/maps?ml=lt%3D42.382399706594356%7Clg%3D-88.20486000000001%7Cal%3D1%7Ccx%3Dundefined%7Ccy%3Dundefined%7Czm%3D13%7Cvt%3Dundefined~lt%3D41.74306%7Clg%3D-92.72222%7Cad%3DGrinnell%2C%20IA%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D43.0125%7Clg%3D-83.6875%7Cad%3DFlint%2C%20MI%7Csd%3D0%7Cdm%3D0~

2-3.Syyskuuta Amarillo,TX-Lindborg,KS 806km, Lindborg,KS-Grinnell,IA 790km

Tiistaina 2.Syyskuuta

Aamu Amarillossa valkeni tuntia myöhemmin kuin edellispäivänä Coloradon puolella. Kun karttaa katsoo Amarillo on nimttäin idempänä kuin Limon, missä olin edellisyön. Ja aikavyöhykkeen muutoksen vuoksi (tunti eteenpäin), kun heräsin normaliin aikaan, olikin vielä pimeä kello 7. Tunnin unet lisää ja johan oli aamu valjennut. Sitten vaan etsimään kaikkien teiden äitiä, Route 66:sta. Jonkin matkaa ajettuani kyltti Interstate 40:llä opasti sivuun oikealle tielle. Siinähän se meni vieressä, hiljaisena kuin kylätie. Tietä tuskin käyttävät muut kuin paikalliset farmarit ja tietenkin minun kaltaiseni turistit, joilla on jonkinlainen pakkomielle ajaa ainakin pätkä ellei koko tietä läpi. Minulle riitti tällä kertaa muutama kymmentä mailia.

Tuon muutaman kymmenen mailin aikana minulle paljastui tien koko kuva. Elämä on osittain paennut tien ympäriltä, suurin osa liikenteestä on siirtynyt I-40 päätielle. Sulo Vilenillä olisi ollut ostettavana monta huoltoasemaa loistavalla paikalla, tosin päätien läheisyydessä.

"Sinne vaan, suoraan, siellä se on..."

"Sulo Vilenin unelmapaikka. Viimeinen asiakas on unohtanut hinurinsa tankille, liekö Sulon...?"

" Route 66-museoita ehti olla parin kymmenen mailin matkalla kolme. Montakohan niitä on koko tien pituudelta?"

" Aivan upea Intiaani"

Käväisin Elk Cityssä sijaitsevassa kuuskutos museossa. Aivan mukava paikka. Historiikki oli tuotu hyvin esille entisöityjen autojen, moottoripyörien ja muiden ajan esineiden kanssa.Museon taakse oli rakennettu tyypillinen amerikkalaisen pikkukaupungin kopio. Tällä kertaa maltoin mieleni, enkä ostanut yhtään mitään 66-krääsää. Eipä kyllä mahtuisi mukaankaan.

Jälleen matkaan pitkin interstatea.Olin ajanut parikymmentä minuuttia, ja kauhukseni huomasin siniristilipun hävinneen antennista. Kääk. Minut valtasi todella surutunnelma. Uskollinen lippuni kesti neljää päivää lukuunottamatta koko matkan. Nyt tiedän miltä Tom Hanksista tuntui, kun Wilson lipui ulapalle elokuvassa Castaway. Lippuni lojuu jossain Teksasin ja Oklahoman rajamailla. Nyyh, nyyh...

Suru puserossa käänsin pyörän kohti pohjoista ja Kansasin osavaltiota. Vaihtelevien maisemien jälkeen lähestyin Enidin kaupunkia.Ennen sitä tummat pilvet nousivat taivaanrantaan. Nämä pilvet ovat seurausta hurrikaani Gustafin rantautumisesta ja liikkumisesta kohti sisämaata.

Ennen kaupunkiin tuloa alkoikin sataa ja välillä tulikin todella reippaasti vettä. Kirosin mielessäni, kun jouduin ajamaan kaupungin läpi kovassa sateessa. Vähä väliä piti pysähtyä liikennevaloihin, ja eräissä valoissa sitten tapahtuikin.Meinasi nimittäin tulla loppu matkalle. Siis loppu matkalle ironisesti En(i)d-kaupungissa.

Olin pysähtynyt punaisiin valoihin, vettä tuli kuin sieltä konsanaan. Yht'äkkiä pyörä pomppasi metrin eteenpäin. Heti en edes tajunnut miten se silleen, pidin kytkintä pohjassa ja kuitenkin pyörä hyppäsi eteenpäin ja kytkin irtosi otteestani ja pyörä sammui siihen.Peileistä huomasin kuitenkin auton ottaneen ruotsalaistuntuman bemarin perään. Hitto, peräänajo!! Sadattelin mielessäni tilannetta. Ajoimme pois risteyksestä. Hyppäsin katsomaan pyöräni vaurioita, mitä!Ei näy vaurioita,ei voi olla mahdollista. Selvästi auto kuitenkin osui pyörääni ja siirsi sitä vielä metrillä. Menin peräänajaneen autoilijan luokse; raskaana oleva äiti, kaksi lasta takapenkillä. Kysyin häneltä, että kuinkas sitä noin ajellaan. Hän sanoi auton vain liukuneen kohti minua eikä hän voinut tehdä mitään. Betonitien huono puoli on juuri liukkaus kovassa sateessa, ja jos on vielä huonot renkaat, niin sitten ollaan kuin jäällä.

Hän kysyi kuinka minulle ja pyörälle kävi. Totesin hänelle, että ihmeen kaupalla ei minulle eikä pyörälle käynyt kuinkaan. Itse asiassa minun tuurini oli rouvan auto, joka oli Ford Taurus, jostain 90-luvun puolesta välistä, ruma kuin p...e, ei tiedä kumpi on etu- ja kumpi on takapää.Mutta juuri tässä mallissa keulapuskuri on tosi alhaalla, ja sen takia keula ei murskannut satulalaukkujani eikä mitään muutakaan perästä ,vaan keula ottikin ensimmäiseksi takarenkaaseen.

Jokin muu kuin tämä tötterö, esim SUV, joita amerikka on pullollaan, olisi pistänyt takaosan uusiksi bemarista ja lopettanut matkantekoni sinne Enidiin, Kansasiin.

Helpottuneena jatkoin matkaa pohjoiseen.

Illan alkaessa hämärtyä huomasin valtatien varrella kyltin, jossa sanottiin tulevan kohta vastaan pikku Ruotsin. Siis little Sweden, keskellä Kansasin viljapeltjoja, sinnehän onkin poikettava ja etsittävä yösija. Majoituinkin Viikinki motelliin, jota piti kyllä muu kuin aito ruotsalainen. Ukkeli oli hyvin ystävällinen ja kertoili kaupungin historiaa.

"Ristitkin pitää olla amerikassa isompia kuin muualla..."

"Lindborgin kaupunki, pikku Ruotsissa, keskellä Kansasin viljapeltoja."

Keskiviikkona 3.Syyskuuta

Yöllä satoi todella rankasti, heräsin pariin kertaan sateen rummutukseen.Minkähänlainen päivä olisi tulossa. Taidetaan tarvita sadeasua tänään. Raskaat pilvet roikkuivat Lindborgin yllä, kun tein lähtöä. Laitoinkin sadeasun päälle valmiiksi. Mutta enpä tarvinnut sitä sateen takia koko päivänä, vaan pidin sen yllä kylmyyden takia. Lämpötilä oli 13 astetta lähtiessä, eikä nuossut 18 paremmalle puolelle kuin hetkittäin, auringon silloin tällöin pilkahdettua.

Hurrikaani Gustafin aiheuttamat runsaat sateet ja kovat tuulet olivat lähestymässä keski-länttä. Alkuperäisen reitin mukaan olisin tänään ajellut kohti Arkansas:ia ja Tenneseetä. Siellä oli ollut eilen ja tänään tulossa lisää kovia rankkasateita, jopa 35 tuumaa vettä. Sääennusteen mukaan rintama nousee kohti pohjoista ja on hyvin todennäköistä, että loput päivät menevät tälläkin reitillä sateessa ajeluksi.

Lindborgista ajoin kohti pohjoista, Hebronin kaupunkiin Nebraskaan, sieltä kohti Missouria ja sieltä edelleen pohjoiseen Bellevuen kaupunkiin, josta sitten otin suunnaksi idän. Olin jo Iowassa ja muistin, että Des Moinesin kaupungin lähettyvillä on pikkukaupunki ja siellä katettuja siltoja.

Olemme Mirjan kanssa katsoneet muutamaan kertaan Clint Eastwoodin ohjaaman ja näyttelemän elokuvan Hiljaiset Sillat. Naispääosassa Meryl Streep. Elokuva on filmattu Madison Countyssa ja se sattui osumaan reitilleni. Halusinkin nähdä sen Rosemaryn katetun sillan, jossa rakkaus roihahti valokuvaajan(Clint) ja maatalon emännän(Meryl) välille.

Löysinkin kaupungin ja tien, joka vei sillalle. Tie olikin niin irtosoralla päällystetty ja 4 mailin päässä, ettei LoTjalla ollut mitään asiaa sinne. Harmi, olisin halunnut käydä sillalla. No, ajoin sitten Wintersetin kaupunkiin, jossa myös kuvauksia tehtiin. Tiesittekö muuten , että Winterset on myös kuuluisa eräästä legendaarisesta näyttelijästä. John Wayne on syntynyt siellä.

Matkaa Torontoon on vielä 900 mailia, ja päätin ajaa vielä sata mailia pois tuosta. Sitten ei jäisi kuin 400 mailia per päivä ja olisin Torontossa perjantai-iltana. Oma lentoni lähtee alkuillasta ja pyörä on käytävä viemässä huolintafirmaan ennen sitä. Siksi en jätä lauantaille enää ajettavaa.

Siis vielä kaksi ajopäivää, ja urakka Kanadassa ja Usassa olisi ohi.

" Näin näppärästi kulkee neljä rekan nuppia yhdeltä kuskilta."

"Tieaura ajalta kun isä lampun osti..."

"Bridges of Madison County -elokuvan tunnelmissa."

"Tottakai kaupungin suurella pojalla on myös oma katu."

Karttalinkki:http://maps.ask.com/maps?ml=lt%3D38.58534083374667%7Clg%3D-97.276525%7Cal%3D9%7Ccx%3Dundefined%7Ccy%3Dundefined%7Czm%3D13%7Cvt%3Dundefined~lt%3D35.22194%7Clg%3D-101.83083%7Cad%3DAmarillo%2C%20TX%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D35.21417%7Clg%3D-100.24861%7Cad%3DShamrock%2C%20TX%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D36.40528%7Clg%3D-98.44028%7Cad%3DCleo%20Springs%2C%20OK%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D37.69222%7Clg%3D-97.33722%7Cad%3DWichita%2C%20KS%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D38.57361%7Clg%3D-97.67417%7Cad%3DLindsborg%2C%20KS%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D40.16639%7Clg%3D-97.58556%7Cad%3DHebron%2C%20NE%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D40.41111%7Clg%3D-95.51667%7Cad%3DRock%20Port%2C%20MO%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D41.2325%7Clg%3D-95.61278%7Cad%3DTreynor%2C%20IA%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D41.33083%7Clg%3D-94.01361%7Cad%3DWinterset%2C%20IA%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D41.74306%7Clg%3D-92.72222%7Cad%3DGrinnell%2C%20IA%7Csd%3D0%7Cdm%3D0~

1.Syyskuuta Limon,CO-Amarillo,TX 624km

Maanantaina 1.Syyskuuta

Tämä Työnpäivä alkoi aurinkoisena.Siis Työnpäivä eli kuten meillä Vapunpäivä, on amerikkalaisilla syyskuun ensimmäisenä. Eli yleinen vapaapäivä.Kaupungit olivat lähes tyhjiä, ihmisiä näkyi todella vähän. Missähän amerikkalaiset juhlivat Työnpäiväänsä?

Muutin reittiäni kuitenkin etelään ja ajan pätkän Route 66:sta Amarillosta Oklahoma Cityyn, ellei hurrikaani Gustafin tuomat vesisateet yllä OKC:yyn asti.

Aamulla olikin edellisen illan kova sivutuuli hellittänyt, ja ajoin loputtoman pitkiä preerioita Limonista etelään. Käväisin New Meksikon puolella saadakseni yhden osavaltion lisää reittikarttaani. Puolen päivän jälkeen tuuli alkoi taas yltyä, ja välillä ajelin sivuttain vaikka kurvista ei ollut tietoakaan.Täälläkin on ilmeisesti öljyn hinnan nousun seurauksena alettu tehdä betoniteitä. Onhan niitä ollut isojen kaupunkien lähettyvillä aiemminkin, mutta myös preerialle uusitaan asvaltin tilalle betonia. Täällä ei kuitenkaan tarvitse miettiä routasuojauksia, kuten meillä pohjolassa, vaan 25-30cm betoni valetaan suoraan asvaltin päälle.

" Täälläkin tätä loputonta suoraa riittää"

"Siellä täällä kasvaa yksinäinen puu, uhmaten preerian loputonta tuulta."

" New Meksikon osavaltion rajasta kertovaa kylttiä oli käytetty maalitauluna."

Ylittäessäni Teksasin rajan, menetin samalla tunnin päivästäni, sillä Teksas kuuluu keskiseen aikavyöhykkeeseen. Näin aikaero kotomaahan kutistui 8:ksi tunniksi.Amarilloon saavuin jälleen kerran polttoainemittarin näyttäessä tyhjää, tankatessani mopoa täyteen totesin tankissa olleen n.litran verran menovettä.Tuurilla on seilattu tähän asti, milloinkahan sekin loppuu?

"Teksas on ylpeä presidentistään, liekö kaikki teksasilaiset kuitenkaan?"

Karttalinkki:http://maps.ask.com/maps?ml=lt%3D37.281972944012395%7Clg%3D-102.76125%7Cal%3D3%7Ccx%3Dundefined%7Ccy%3Dundefined%7Czm%3D12%7Cvt%3Dundefined~lt%3D39.26389%7Clg%3D-103.69167%7Cad%3DLimon%2C%20CO%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D36.72944%7Clg%3D-102.51278%7Cad%3DBoise%20City%2C%20OK%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D36.45167%7Clg%3D-103.18361%7Cad%3DClayton%2C%20NM%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D35.22194%7Clg%3D-101.83083%7Cad%3DAmarillo%2C%20TX%7Csd%3D0%7Cdm%3D0~

30-31.Elokuuta Midway UT-Green River270km-Limon,CO 723km

Lauantaina 30.Elokuuta
Oli aika jättää haikeat jäähyväiset uusille ystävilleni. Kävimme ennen lähtöä vielä yhteisellä aamupalalla. Bill ja Cindi, ja Stephen ja Sheryl saivat minut todellakin tuntemaan olevansa ystävien keskellä. Tietenkin muutkin täällä tapaamani amerikkalaiset ovat olleet tosi ystävällisiä, mutta heidän neljän kanssa olemme viettäneet illat ensimmäisestä illasta lähtien.
Mukanani oli vara Suomen lippu pyörää varten, mutta lahjoitin sen Billille ja Cindille, jotka olivat kovasti otettuja saamastaan lahjasta.
"Jäähyväiset Cindille ja Billille. Bill olikin laittanut lahjoittamani Suomen lipun liehumaan."











Kunkun kanssa heitimme hyvästit, hän oli luonut monta kontaktia näiden päivien aikana, ja uskon että moni paikallaolijoista saa vielä nauttia Kunkun seurasta, ainakin tarjoamalla reissumiehelle yösijan.
Ajelin Salt Lake Cityyn, jossa pikainen kierros ja suunnaksi etelä. Tiet olivat aika ruuhkaisia, koska oli kaunis päivä ja pitkä viikonloppu tiedossa. Täällä ameriikassa maanantai on työnpäivä, siis kuten Vappu meillä. Kaikki kynnelle kykenevät näyttivät hypänneen autoihinsa ja olivat matkalla jonnekin.
Aikomukseni on ajaa neljän osavaltion rajalle ja laitoinkin sen Zumoon kohteeksi. Laite ajattakin minut lähes samaa tietä etelää kohti, kuin olin tullut tiistaina Midwayhin.
Yösijan katsoinkin samasta motellista missä olin ollut maanataina. Taivas vetäytyi pilveen juuri kun tulin hotellin pihaan. Parin tunnin kuluttua alkoikin salamoida ja sitä riittikin sitten pitkälle yöhön.



"Komeita kanjoni maisemia Salt Lake Citystä etelään"

















"Aika oli ajanut tämän huoltsikan ohi, ainakin hinnaston perusteella, jo vuosia sitten."










Sunnuntaina 31.Elokuuta
Aamu valkeni ensimmäisen kerran tällä matkalla harmaana ja sateisena. Tähän loppui kuivin jaloin ajelu. Vedinkin suosiolla sadevaatteet niskaani ja lähdin matkaan.Mutta en etelään kuten vielä eilen aioin, vaan länteen. Katselin illalla tarkkaan uuden hurrikaani Gustafin reittiä ja
rantautumisaikataulua. Se iskee maanantain aikana Lousianan rannikolle ja tietysti jo
kertaalleen tuhottuun New Orleansiin.Samalla sen luvattiin tuovan massiiviset vesisateet ja kovat tuulet muihinkin etelän osavaltioihin. Juuri niihin, joissa reittini piti kulkeman. Sade, vaikka sitä inhoankin mopolla ajaessa, on kuitenkin pienempi paha kuin kova tuuli. Sivutuuli otta kovin helposti LT:n, ja ajamisen työlääksi ja jopa vaikeaksi.
Päätös oli kutenkin tehtävä, ja päätin muuttaa reittini kulkemaan ylempää keski-lännen osavaltioita pitkin. Tylsää, mutta turvallisempaa.

"Hyvä tuuri loppui ja sade huuhteli maisemat ja tietysti minut."










Siis kohti Denveriä, ja jälleen osamatkasta samaa reittiä kuin mitä olin viikko sitten ajanut.Nyt sitten ajettiin kuitenkin sateessa.Sadepilviä riitti 325 mailin verran Denveriin asti.Denveriin saapuessa huomasin kyltin, jossa kerrottiin Buffalo Billin haudan sijaitsevan lähellä, sinne sitten. Vähän kyllä ihmettelin miksi se täällä sijaitsee, kun Codyn kaupunki Wyomingissa on "ominut" sankarin itselleen. Kysyinkin syytä paikanpäällä museon henkilökunnalta, ja opas neiti kertoi Buffalo Billin viettäneen viimeiset vuotensa juuri Denverissä ja jonka korkeimmalle kohdalle halusi tulla aikanaan haudatuksi.
" Hauta Denverin korkeimmalla mäellä."













Denveristä laitoin naviin kohteeksi Oakleyn Kansasissa ja matkaan. Pilvet ohenivat, sää kirkastui, mutta kova sivutuuli vaivasi koko matkan Limon pikkukaupunkiin asti, jonne majoituin 450 mailin ajon jälkeen.
Karttalinkki:http://maps.ask.com/maps?ml=lt%3D39.759764108226484%7Clg%3D-107.58263999999998%7Cal%3D2%7Ccx%3Dundefined%7Ccy%3Dundefined%7Czm%3D12%7Cvt%3Dundefined~lt%3D40.51222%7Clg%3D-111.47361%7Cad%3DMidway%2C%20UT%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D38.99528%7Clg%3D-110.16111%7Cad%3DGreen%20River%2C%20UT%7Csd%3D1%7Cdm%3D0~lt%3D39.26389%7Clg%3D-103.69167%7Cad%3DLimon%2C%20CO%7Csd%3D0%7Cdm%3D0~

26-29.8.Elokuuta Green River-Midway,UT 270km

Tiistaina 26. Elokuuta
Aamupalan syötyämme lähdimme ajamaan lopullista kohdettamme Midwayta, jossa CCR 2008 pidetään. Uudet amerikkalaiset ystäväni, Don Oklahomasta ja Walt Ohiosta, olivat kovasti kiinnostuneita Suomesta ja suomalaisista, yhteiskunnastamme, koulutustasosta, terveydenhuollostamme. Suuri ihmetyksen aihe amerikkalaisille on terveydenhoitomme ja sen edullisuus meille suomalaisille. Kokouksessa eräs henkilö kertoi murtaneensa ranteensa ja joutui sairaalaan toimenpiteisiin. Hän oli sairaalassa 4,5 tuntia ja sairaalalasku, jossa ei vielä ollut hoitavan lääkärin osuutta, oli vaivaiset 15'000 dollaria! Ilmankos kukaan täällä ei uskalla elää ilman kattavaa vakuutusta kaiken varalle.
Ajelimme kohti Midwaytä Donin opastamana mukavia pikkuteitä kanjonien kautta. Pysähdyimme juuri ennen Midwaytä syömään Heber Cityyn ,ja jossa myös pesimme pyörämme puhtaiksi ötököistä ja pölyistä.


"Mukavat kanssamotoristit: oikealla Walt Ohiosta ja vasemmalla Don Oklahomasta"











"Autojuna vai? Kuormuriin asennettiin lisäakselit joilloin päästiin ajelemaan kiskoilla"











Kahden aikaan saavuimme Zermatt Resort-hotelliin. Ennen hotellille tuloa, näytti siltä olisimme tulleet Sveitsin alpeille. Talot olivat kuin alpeilla, eurooppalaisittain rakennettu ja koristeltu mitä upeimmin seinämaalauksin.Hotellimme on mös mitä Sveitsi-henkinen.
Kunkkukin sattui saapumaan juuri samoihin aikoihin omalta suunnaltaan hotellille.
Asetuimme huoneesemme ja vaihdoimme kuulumiset. Sitten lähdimme tutustumaan alueeseen ja esityksiin, joita tässä meetingissä on runsaasti. Kaikille sopivaa ohjelmaa on yllin kyllin.


"Kunkku ja minä olemme olleet heti tulohetken jälkeen kovan kiinnostuksen kohteena. Tässä teksasilainen pariskunta ihmettelemässä kaukaisia vieraita"









"LoTjat rivissä kuin ison talon porsaat, osallistujia tänä vuonna karvan yli viisi sataa."












" Erään osallistujan petomainen Bemari"














"Ei aivan perinteistä amerikkalaista arkkitehtuuria..."











Keskiviikkona 27.Elokuuta
Tämä päivä olikin sitten ensimmäinen päivä sitten edellisviikon maanantain kun emme ajaneet yhtään. Ja ihan hyvää se tekeekin 4200 ajetun kilometrin jälkeen. Aamulla kävimme Newbie breakfastilla, tulokkaiden aamupalalla kuulemassa CCR- meetingin ideaa ja tapahtumien aikatauluja. Hyväntekeväisyys on tämänkin meetingin yksi tärkein idea. Vuodesta 2001 alkaen, kun näitä tapaamisia on järjestetty, tämä bemarihenkinen porukka on lahjoittanut yli 100'000 dollaria hyväntekeväisyyteen. Kohde on ollut tavallisesti sen alueen lasten hyväntekeväisyysjärjestö, jossa nämä tapaamiset on järjestetty.
Neljän aikaan iltapäivällä pakkauduimme kolmeen koulubussiin, ja ajoimme Heber Cityn juna-asemalle. Siellä hyppäsimme vanhaan junaan ja ajoimme puolentoista tunnin verran kauniiden kanjonimaisemien lävitse. Pienen seisahduksen jälkeen, veturi vaihdettiin eteen, palasimme takaisin Heber Cityyn. Ilta alkoikin jo hämärtää ja siirryimme hotellin sisätiloihin keskustelemaan ja viettämään mukavaa yhdessäoloa.


" Karin ensimmäinen koulubussimatka"












"All aboard.... juna lähtee."














" Puolimatkassa meidät sananmukaisesti ryöstettiin. Joukko lainsuojattomia pysäytti junan
ja vaati rahamme tähän kirstuun."











"Rosvot saivat rahamme ja pakenevat niiden kanssa. Tosiasiassa, tämäkin oli hyväntekeväisyys-yllätys. Rahat lähtivät paikalliselle lasten suojelujärjestölle."











" Oli meillä oikea poliisikin mukana juna matkalla. Tämä San Franciscolainen ylikomisario Mark on bemarimiehiä.
Bill Pestier Utahista vierellä."














Torstai ja Perjantai 28-29.Elokuuta
Torstaina ajelimme pienen lenkin Midwayn ympäristössä mutkateitä kaarrellen.
Loppupäivä menikin hotellin uima-altaalla loikoillen aurinkoa ottaen.
Torstaina-iltana ohjelmassa oli Silent Auction, hiljainen huutokauppa, johon osallistujat, mainostajat, hotelli ja monet muut olivat lahjoittaneet tavaroita tai palveluita huutokaupattavaksi. Tuotteet olivat esillä suuressa hallissa, vieressään paperi, jossa minimihinta ja johon sitten kiinnostunut saattoi laittaa nimensä ja huutonsa. Se olikin mielenkiintoista seurata kuinka porukka kiersi kehää ja piti "silmällä" omaa vetoaan. Itsekin laitoin huutoni pariin tavaraan, joista toinen jäikin minulle.
Perjantai päivä oli myös pelkkää paikalla oloa, ja kokemuksia vaihtaen näiden mukavien ja välittömien kanssamotoristien.
Illan päätti loppuillallinen, johon kaikki lähes viisisataa motoristia ja matkustajaa osallistuivat.
Tilaisuudessa julkistettiin myös huutokaupan ja keskiviikon "junaryöstön" tulos. Summa nousi uuteen ennätykseen, 28'000 dollaria paikalliseen lastensuojeluun. Mahtava summa tältä porukalta. Amerikkalaisilla on kyllä tämä hyväntekeväisyys asia veressä.
Illan aikana meidät suomalaisetkin kutsuttiin yleisön eteen, jossa Kunkku hauskuutti yleisöä. Hän oli huutanut itselleen "viagra annoksen"ja kertoi niiden olevan mahdollisesti tarpeen, kun hän joskus lokakuussa kotiutuu matkaltaan.
Itsekin sain tilaisuuden pitää puheen, jossa kiitin tätä mahtavaa porukkaa, joka oli ollut meitä kohtaan ystävällisiä ja avuliaita. Ympäri Usaa on nyt niin minulla kuin Kunkullakin useita yöpymispaikkoja tiedossa, mikäli vain sattuvat reitin varteen.


"Mukavat ystävämme Cindi ja Bill Pestier ja allekirjoittanut loppujuhlassa perjantai-iltana."












" Mie ite ja Vanilla Phat, CCR:n yksi organisaattoreista."