Pitkä odotus on sitten ohi. Aamulla aikaisin ylös ja aamupalat naamaan.Sitten reippaasti kentälle hakemaan pyöriämme. Pieni jännitys ilmassa saavuimme rahtiterminaaliin kysymään pyöristämme. Olivat tulleet, meksikolaisen näköinen kaveri oli ensin etsivinään papereita ja sitten kävi rahtipuolella katsomassa, tuli takaisin ja taas etsi jotain papereita, aloin jo huolestua, mutta sitten sanoi hymyillen, joo tulleet ovat. Helpotuksen huokaus, ei muuta kuin seuraavaksi autoon ja Kanadan tullin pakeille. Ajoimme tullitoimistolle, joka oli 6,5km päässä kentästä. Siellä löimme paperit tullivirkailijoidenkäteen. Nämä olivat hetken ihmeissään, kuka ihme nyt haluaa tuoda oman pyöränsä tänne asti. Arvelivat, että myymmekö pyörät matkan jälkeen, pitäisi maksaa kovasti veroja. Vakuutin heille, että siinä ei ole mitään järkeä myydä uudehkoja pyöriä maassa, jossa pyörämme ovat alle puolet meikäläisen hinnoista. Näytin heille pyörän paluulipun, jonka jälkeen he olivat huolissaan vakuutuksista.Olivatko ne tarpeeksi kattavat?Kyllä olivat. Sitten saimme odottamamme leimat paperiin.Takaisin rahtiterminaaliin ja pääsimme näkemään pyörämme. Yksi heppu tulee kertomaan, että minun pyörästäni on särkynyt peili siirtojen aikana. On kulemma kirjattu ja kuvattu, eikun korvauksia hakemaan. Katsoin itse vauriota, ja kuten olin hiukan jo aavistellut, kyse oli vain peilin irtoaminen. Se roikkui varta vasten peilin sisäpuolellelaitetun nauhan varassa. Nappasin peilin takaisin paikalleen ja kerroin kaverille, että korjattu on. Ei tarvitse käräjille lähteä. Pyöriä ei oltu mitenkään kääritty suojiin, ainoastaan liinoilla kiinni matalan lavan päällä
"Kunkku varmisti huolitsijan kanssa, ettei ollut tullut mitään vaurioita kuljetuksen aikana gessuun. Siipirikko LoTja vieressä."
Tavarat Mussesta pyöriin, Musse kentälle vuokraamon takaisin, ja sitten baanalle, suuntana etelä ja Montana,USA.
"Poni on tehtävänsä tehnyt, poni saa mennä."
Tankkasimme pyörämme, niisähän ei saanut olla gallonaa(3,8l) enempää menovettä. Täytyy tunnustaa, että LoTjassa oli varmaankin 6 litraa.En saanut kaikkea ajettua ennenkuin saavuimme Frankfurtin kentälle. Sanoin vastaanotossa tästä, mutta heidän mielestään heitto ei ollut niin suuri, että ylimääräisiä olisi kannattanut ruveta imemään poiskaan.Uskoin heitä, eikä koneen kapteenikaan ollut asiaa tarkistanut(millähän olisi tarkistanut).
Sitten hyvästit Calgarylle, pitkiä suoria riitti, kuuma ilmamassa hemmotteli meitä, kunnes saavuimme Usa:n rajalle.
" Kyllä, se on yli neljäkymmentä, siis normaalin ruotsalaisen saunan lämpötila"
Hiljainen raja-asema, jossa virkailijoita varmaan kymmenkunta.Mitähän hekin tekivät silloin kun mitään ei tapahtunut? Tällä raja-asemalla ei varmasti tapahtunut mitään. Ihmetys oli suuri, kun virkailija taikoi suomenkieliset I-94 lomakkeet täytettäväksi. Oltiinkohan ensimmäiset, jotka saivat niitä tältä asemalta. Taas ihmeteltiin pyörien rahtausta niinkin kaukaa. Muuten muodollisuudet olivat muodollisuuksia, ei katsottu ajokorttia, rekisteröintitodistusta eikä edes vilkaistu pyöriämmekään. Helppoa kuin pölkyltä putoaminen. Kuusi taalaa tiskiin per mies, leima passiin ja menoksi.
Kunkkua oli joku Usassa asuva suomalainen pelotellut tullin ja passiviranomaisten suomalaisten nyrpeästä kohtelusta. Kunkkua jännitti kuinka meidän rajalla käy, ja kun hyvin kävi, Kunkku aikoi kirjoittaa vastineen tälle pelottelijalle. Itse usein jenkeissä käyneenä, tiesin, ettei meillä suomalaisilla ole yleensä mitään ongelmia maahanpääsyn kanssa.
Montana, Big sky state, pitää ehdottomasti paikkansa. Valtavat heinäarot, viljapeltoja silmänkantamattomiin, vuorien reunustamia laaksoja. Tämä, jos mikä, on jumalan selän takana
"Kunkulla on kova kiire pois rajalta, jos vaikka mielensä muuttavat."
Ajoimme kohti yöpaikkaamme,Kalispellin kaupunkiin, huikeiden Waterton Glacier luonnonpuiston maisemien läpi. Kävimme yli kahden kilometrin korkeudessa, nyt kun oli normaalia kuumempaa säätä tällä alueella, ilman lämpötila ei pudonnut 25 astetta alemmas korkeimmallakaan kohdalla. Kunkku tarkeni hyvin Rukan uusimman "hengittävän"nahkapuvun kanssa. Itse olin ostanut Arin kehotuksesta bemarin omat kuumankelin ajopuvun ja kengät, jotka todella toimivat hyvin korkeissa lämpötiloissa. Liikennettä on todella paljon tähän vuodenaikaan, ja varsinkin jenkkien pienet asuntoautot täyttivät tiet tehokkaasti.
"Weeping wall, sulamisvesiä riittää jäätiköiden rinteissä."
"Vanhaa lännentyyliä taloissa, Kalispellin kaupunki Montanassa."
Tiistaina 19.Elokuuta
Runsaan continental-aamiaisen jälkeen( rinkeleitä, muffinsseja,muroja,mehua, kahvi tai tee, saisivat suomalaiset hotellit ottaa oppia runsaasta aamupalasta), pakkasimme pyöriämme, Kunkku sai tarpeekseen nahka-asun lämmönpitävyydestä ja jäi vaihtamaan suojiaan Rukan kuuman kelin kangaspukuun. Sanoin hänelle meneväni kuvaamaan kaupungin vanhoja rakennuksia sillä aikaa, ja tapaavamme pääkadun varrella hetken kuluttua. Tapasimmekin seuraavan kerran West Yellostonen kaupungissa, jossa suunnittelimme olevamme seuraavan yön. Kunkku ei ollut muistanut kadun vartta, jossa piti tavata ja hän kääntyi korttelia ennen toisaalle, ja minä poika odottelin 50 min. hänen tuloaan kadun varressa lievästi grillautuen. Sitten laitoin tekstarin hänelle ja hyppäsin pyörän selkään. Aikataulu oli muutenkin tänään tiukka, n.600km ajoa ja nyt en sitten lähtenyt mitään mutkateitä etsimään vaan painelin suorinta reittiä, I-90, etelää kohti.
Missoulassa, 200km ajon jälkeen tankkasin pyörän join kahvit ja katselin taivaanrannan muuttumista mustaksi. Hurja tuuli oli alkanut puhaltamaan, oli tulossa kova myrsky, onneksi "takaapäin" pohjoisesta, hörppäsin nopeasti kahvit ja ajelin ukonilmaa karkuun etelää kohti.
Kerran kova sivutuuli tarttui pyörään niin , että heilauttipyörän oikealle puolitoista metriä. Onneksi interstate-teillä on kunnon pientareet, muutoin olisin ajautunut ulos tieltä.
85-90 mailia tunnissa, lievä ylinopeus, ajaen, pääsin myrskyn alta kuivin jaloin.
Eräässä kohdin alkoi pisaroida vettä siihen malliin, että vedin sadeasun ylleni, vettä satoikin reilut kaksi minuuttia, ja sitten pilvet taas ohenivat. Ajoin vielä varmuuden vuoksi puolituntia sadekamppeet ylläni, jonka jälkeen olo alkoi käydä tukalaksi lämpötilan noustua jälleen yli 30 asteen.
Muutamien pikkukaupunkien jälkeen saavuin West Yellostonen turistikaupunkiin, ajoin Best Western-hotellin pihaan kysyäkseni huonetta ja hintaa, kun huomasin Harley-pariskunnan tulevan hotellista pyörälleen. Pysähdyin heidän kohdalleen ja huoneen hintoja. Kaveri sanoi yö hinnan olevan 210 taalaa ja pudisti päätään.Paras aika putsata turistit rahoistaan. Päätin, etten jää tähän hotelliin, vaan lähdin katsastamaan muita tarjokkaita. Ajoin hotellin pihasta kadulle ja samassa Kunkku tulee vasemmalta ja iloinen jällennäkeminen oli tosiasia.
Kävimme kahdessa muussa hotellissa kysymässä tilaa ja hintoja. Illan ollessa tulossa taivuimme Yellostone Park hotellin hintapyyntöön, 149$+tax.
"Tuoltahan minä tulin..."
"....ja tuonnehan minun pitää mennä."
"Ennis, kaupunki keskellä ei mitään. Ennis, toisinpäin sinne, miksi ihmeessä?Vanhahtava tyyli jatkuu taloissa."
"Maanjäristys oli luonut tämän suurehkon järven, kelottuneet puut törröttivät rannan molemminpuolin. Veneellä ajellessa uppotukki saattaa yllättää milloin tahansa."
